Talvisodan lopulla perheemme sai jo toisen sankarivainajansa. Ensimmäinen oli sodan alussa 16.12.39 Muolaan Leipäsuolla kaatunut Ainon mies, luutnantti Nils Oskar Perri. Väinön ja Ainon nuorin veli Erkki kaatui Vuosalmen ankarissa taisteluissa vain noin viikkoa ennen rauhantuloa 13.3.1940.

 

Sodan tragedioihin kuuluu, että tieto Erkin kaatumisesta tuli kotiväen tietoon vasta seuraavana päivänä vihollisuuksien päätyttyä. Ja ainakin Hilja-äidin suru ja katkeruus oli hyytävää luettavaa kenttäpostikirjeissä, kun hänelle ilmeni, että Erkin ruumis jäi taistelupaikalle, eikä sitä saatu kotimaan multiin.

Ruumis makaa kuitenkin nyt Hietaniemen sankarihaudoilla. Jatkosodassa talvisodan taistelupaikat valloitettiin takaisin, ja KEK (Kaatuneiden Evakuoimiskeskus) etsi venäläisten tekemät joukkohautapaikat ja sillä tavalla myös Erkin ruumis saatettiin haudata Hietaniemeen. Kun katsoo Hietaniemessä Erkin haudan vieressä olevien hautojen kaatumispäivämääriä huomaa, että naapurit siellä ovat kaatuneet jatkosodan aikana.

Tervaskari Erkki Ilmari  11.3.1918 – 5.3.1940
Tervaskari Erkki Ilmari 11.3.1918 – 5.3.1940

Tervaskari Erkki Ilmari 11.3.1918 – 5.3.1940

Sotilaspassin tiedot: Koulusivistys: ylioppilas, Kielitaito: suomi, ruotsi, saksa, engl.
Hyväksytty palvelukseen c) vapaaehtoisena 19.3.1937 Helsingin sotilaspiirissä. Astunut palvelukseen 4.6.1937 SVK ja määrätty viestik. Vannonut sotilasvalan 24.6.1937. Kuulunut suojeluskuntaan n. 7v. Helsingin sk:aan. Pituus 176 cm, paino 72 kg, silmien väri sininen. Kaasunaamarin numero: 2, Saappaan numero: 43. Palveluksen laatu: aseellinen. Kom. RAUK:un 3.9–28.12.1937. I. lk:n sotilasradiosähköttäjätutkinto 6.11.37. Kom. RUK:n viestilinjalle 4.1.–29.4.38. 3 kk. viestijoukkueenjohtajana. Ylennykset: Korpr. 6.1.37, Alikers. 31.12.37. Vapautettu vakinaisesta palveluksesta 17.8.38 Täysinpalvelleena. Yleinen palveluaika 440 päivää.

Erkki ehti olla töissä Keskusosuusliike Hankkijalla ainakin ajan 1.1-30.6.1939. Hänen lompakostaan löytyi palkkakuitteja, joiden mukaan hänelle maksettiin palkkaa 1000 markkaa/kk:ssa, josta pidätettiin veroa 10 markkaa kk:ssa. Hankkijan aulassa Arkadiankadulla on muistotaulu hankkijalaisista, jotka kaatuivat Isänmaan vapauden puolesta.

Vaikka oli helsinkiläinen, Erkki komennettiin eteläpohjalaiseen rykmenttiin JR 23, ns. Matti Laurilan rykmenttiin. Tästä rykmentistä ja sen komentajasta on Wikipediassa lyhyt kuvaus:

Talvisodan alussa Laurila määrättiin eteläpohjalaisista miehistä koostetun 8. Divisioonaan kuuluneen JR 23:n komentajaksi. JR 23 oli määrä pitää armeijakunnan reservinä mahdollisen läpimurron varalta. Joulukuun alussa rykmentti komennettiin Taipaleelle erittäin raskaisiin taisteluihin pitämään rintama kasassa. Taisteluita käytiin yhtäjaksoisesti pitkään. Vihollinen lyötiin kuitenkin takaisin.

Vasta helmikuussa tappioita kärsinyt rykmentti pääsi hetkeksi lepäämään. Vain kolmen päivän levon jälkeen rykmentti marssitettiin Äyräpään kunnan Vuosalmen kylän alueelle, jossa JR 23:lla oli rintamavastuu. Alue oli varustamatta, ja rykmentti taisteli taukoamatta lumiasemissa taivasalla. Vuosalmella tappiot rykmentille olivat vielä Taipaleen taisteluitakin kovemmat. Kaikista eteläpohjalaisista talvisodassa kaatuneista puolet, 850 miestä, kaatui Taipaleella ja Vuosalmella.

Sodan jälkeen omaiset kyselivät lehdissä, löytyykö armeijakavereita, jotka voisivat hieman valottaa kaatuneen viimeisiä vaiheita. Meidän perhe sai kolme sellaista kirjettä, joista yhden kirjeen kirjoitan tähän teidän kaikkien luettavaksi. Sen on kirjoittanut Orismalasta (lähellä Seinäjokea) alik. Lauri Ritari 4.8.-40 Väinö Tervaskarille Santahaminaan. Jätin murteen , kun se on niin aitoa! Lisäsin muutamia pisteitä ja isoja kirjaimia.

Tänään lehrestä nähtyäni kuulutuksenne kaatuneesta veljestänne vänrik Erkki Tervaskarista. Niin päätin että vastaan puolestani mitä tierän hänestä ja hänen viime vaiheista. Seinäjojella kun meirät syksyllä järjestettiin matkallen joutui vänrikki Erkki Tervaskari viesti joukkueen johtajaksi ensimmäiseen patalijoonaan. Kuuluin hänen joukkueeseensa alusta saakka. Meirän viestijoukkueen vahvuus oli 28 miestä. Me kaikki pirimme hänestä jo heti ensi näkemällä. Hän oli etevä joukkueen johtaja. Hän omas hyvän upseeri vaiston. Ei koskaan hän joutunut tilanteeseen ettei hän olisi tiennyt kuinka nyt olisi meneteltävä. Nuoresta ijästään huolimatta hän pystyi toimimaan kunnioittavasti niin paljon kun viesti joukkueen johtajalta tullaan soran aikana vaatimaankin. Minä en tässä kehu suotta. Hän oli loisto mies kaikissa tehtävissään. Kyllä meillä oli monesti puhe että jos vaan tältä reisulta henkis päästään niin varmasti hän lupas tulla katselemaan omia poikiaan niin kun hän tapas aina sanua. Vaikka tiet sitte erkanis kuinka kauvas mutta ei, Erkkiä tarvitse enää orottaa sillä hän on siellä josta ei enää palaa. Taipaleenjoki oli raskas puolustettava mutta meirän patalijoonan viesti joukkue hoiti kaikista parhaiten tehtävänsä. Sen toristaa ne monet kiitokset jotka saimme patalijoona Herra komentajalta ja aina Rykmentin komeltajaltakin. Vastaiskujen aikana suoriutuimme hyvin aina tehävistämme ja siitä annoimme aina kiitokset Erkillen.

Sitten kun pääsimme Taipaleesta muka lepäämään. Emme saaneet olla rauhassa kun pualitoista vuorokautta, kun tuli käsky, että on siirryttävä Vuosalmellen. Emme osanneet kuvitellakaan että oli niin kovat taistelut vielä käytävä. Taipaleenjojella meirän joukue säästyi hyvin, ei ollut kun kolme miestä poikes rivistä mutta Äyräpäässä alkas mennä. Heti ensi päivänä meni kaksi ja melkeen sitte joka päivä siihen saakka kun se rauha tuli, ei meitä ollut enää lopus jäljellä kun kuusi miestä. Niin 5.3 sai vänrikki Tervaskari komennuksen 3teen kompanijaan joukkueen johtajaksi, sieltä kun oli mennyt kaikki upseerit. Silloin 5.3 aamulla ryssä painosti ankarasti, oli päästä ja päästä yli Suvannon Vasikkasaaren kohralta. Kello puoli 9 aamulla sinne tehtiin vastaisku ja se meni hyvin, ryssä lähti pakoon mitkä pääsi. Mutta kello 11 sinne oli tehtävä toinen. Silloin joutui Erkki johtamaan yhtä kivääri joukuetta. Näin hänet silloin viimmeksi meirän joukueesta. Olin nimittäin viemäs hänellen tietua koska vastaisku on aljettava. Se vastaisku meni oikeen hyvin, olin itse mukana, vaikka en päässyt Erkin joukkueeseen siihen saakka kun meirän oli pakko vetäytyä takaisin vihollinen oli konnut niin suuren ylivoiman että ei muu auttanut. Ja sieltä kun tultiin syöksyen takaisin sai Erkki sirpaleen rintaansa mikä teki hänestä lopun. Kuulin heti samalla minuutilla kuinka hänellen oli käynyt. Meinasimme että haemme hänen ruumiinsa poikes mutta sinne oli enää mahroton päästä. Sinne jäi paljon meirän patalijoen poikia sinne Vasikka saareen, eikä sitten rauhan tultuakaan antanut mennä meikäläisten kokoamaan vainajia poikes.

Lauri Ritari

Rauha tehtiin, raskain ehdoin.

Väinö J. Tervaskari kirjoitti tuoreeltaan tuntojaan äidilleen. Erkin kaatuminen ei vielä ollut tiedossa.

Rakas Äiti.                     13.3.40

Ilta on jo myöhäinen mutta uni ei maistu tänä iltana, vaikka heräsimme jo klo 5.00. Ei ole juuri ruokakaan maistunut. Ei haluta keskustellakaan. Ja kuitenkin on vihollisuudet lopetettu tänään klo 11.00.
Enpä olisi uskonut, että rauhanteon päivä olisi tällainen. Kuvittelin sen tunnelmat ja mielialat aivan toisiksi. Mutta niinpä kuvittelin rauhanehdotkin toisenlaisiksi.
Olemme itkeneet jokainen tässä korsussa, majuri, kaksi kapteenia ja minä. Kaksi lähettipoikaamme ovat olleet tavattoman vakavia koko päivän.
Toinen kapteeneista menetti kotinsa ja kaiken kiinteän omaisuutensa – alueella, jolle vihollinen ei ole jalallaan astunut.
Taasen on Suomen kansanruumiiseen isketty ammottava haava. Ja tämä siitä huolimatta, että olemme antaneet raskaan uhrimme. Monen soturin nuori veri on punannut Kannaksen, Karjalan, Kainuun, Lapin ja Petsamon talviset hanget, moni on saanut vammoja, sadat turvattomat naiset, lapset, vanhukset ovat saaneet surmansa ilmapetojen pommeista, sadattuhannet menettäneet kotinsa.
Tämä on tulta, jossa kulta puhdistuu. Suomen kansa ei voi olla niin paha ja huono, että Jumala sitä näin raskaasti rankaisisi. Hän puhdistaa, karkaisee ja valmistaa meitä johonkin suureen tehtävään, jonka hän on meille määrännyt.
Maamme on niin usein uudelleen rakennettu tuhkasta ja raunioista, että sellaisen kestäminen on kansassamme veren perintö. Olemme kaikki Saarijärven Paavoja, jotka raskaimpienkin koettelemusten hetkellä kestämme ja aloitamme tyhjästä ankaralla työllä ja Jumalaan luottaen.
Rakas Äiti. Minulla on luultavasti sama tunne kuin jokaisella armeijamme sotilaalla tällä hetkellä. Hävettää tulla ihmisten ilmoille täältä korvesta, ikään kuin olisi ”sika syönyt eväät”. Mutta toivottavasti kansamme ymmärtää, että armeijamme on maailman paras ja urhoollisin armeija. Se on tehnyt työnsä hyvin, paremmin kuin kukaan osasi odottaa, mutta ylivoima oli liian suuri.

Seuraavat kuusi riviä kirjeessä on sotasensuuri mustannut lukukelvottomiksi, mutta kirje jatkuu sen jälkeen:

Niin ovat siis nyt asiat, Äiti rakas. En osaa nyt sanoa lomastani enkä kotiinpaluusta mitään. Mutta olen iloinen, että te kaikki olette terveinä ja vahingoittumattomina. Tapaamme ehkä piankin. Toivotaan sitä.
Rakkain terveisin, Jumalan haltuun.

Väinö

 

Viesti Erkin kaatumisesta tuli seuraavana päivänä tietoon. Väinön ja Hilja-äidin kirjeenvaihto käsitteli sen jälkeen enimmäkseen Hilja-äidin kestämistä ja jaksamista. Kirjeessään 2.4.1940 Väinö otti käsittelyyn suhteensa kaatuneeseen veljeensä. Uusi tieto oli, ettei Erkin ruumista saada Suomen puolelle.

 

Rakas Äiti. 2.4.40

Olen ollut eilisestä lähtien niin tavattoman levoton Sinun takiasi, sillä puhelimessa havaitsin, että olet Erkki-poloisen takia paljon enemmän murheissasi kuin luulinkaan. Sitä paitsi minun oli niin hirveän vaikea eilen kanssasi puhua, kun huone, jossa puhelin oli, oli täynnä häliseviä sotilaita, joita koko ajan sain hillitä ja liikkumaan hiljemmin.
Erkin kaatuminen koski minuun kovasti ja tämä uusi ikävä tieto oli kuin toinen kuoleman viesti. Vaikkakin olen nähnyt viime aikoina niin monen pojan uhraavan kaikkensa isänmaan vapaudelle, niin Erkki oli sentään oma veli ja rakas veli. Meidän suhteemme oli, sen saatan hyvällä omallatunnolla sanoa, mitä luottamuksellisin ja veljellisin. Vaikkakin meillä usein oli erimielisyyksiä, niin ei sekään suhdettamme huonontanut. Tappelevathan kukonpojatkin keskenään, sillä se kuuluu kerta kaikkiaan miehiseen luontoon. Ja klassillinen esimerkki on meillä ”Vänrikki Stoolin Tarinain” Kaksi rakuunaa, joiden ystävyys oli mitä aidoin huolimatta heidän ainaisesta riidastaan. Olenkin niin iloinen siitä, ettei meillä Erkin kanssa jäänyt mitään sovittamatta, ei mitään, joka voisi toiselle tai toisella jäädä okana painamaan omaatuntoa. Erosimme veljinä, miehinä, tovereina lujan ja lämpimän kädenpuristuksen jälkeen ja lähdimme kumpikin kohti kohtaloita, joista emme silloin vielä mitään tienneet. Nyt hän on poissa, Erkki, veli, ystävä, mies miesten parhaita. Mutta olkoon siunattu hänen muistonsa!
Sinulle, Äiti, menetys oli raskas. Varmaan tunnet, että elämä, jonka Sinä annoit, jota Sinä vaalit, on mennyt hukkaan. Mutta niin ei ole. Ajattelehan, että Erkki eli täydellisen elämänkaaren. Sinun ja rakkaan Isävainajamme rakkaudella kasvattama lapsi varttui vahvaksi mieheksi, kunnon mieheksi ja Isänmaan pojaksi. Hän ehti valmistautua parhaaksi juuri siihen suureen tehtävään, joka sitten jäikin hänen viimeisekseen, upseeriksi vapaan Suomen mainehikkaaseen armeijaan, johtamaan osaltaan sitä työtä, joka ikuisiksi ajoiksi piirsi Suomen nimen maailman tietoisuuteen ja lujitti ja kaikesta menetyksestä huolimatta säilytti maamme itsenäisyyden.
Äiti-kulta. Menetys on meille raskas, mutta meidän on se Jumalan avulla kestettävä. Kaikki on Hänen tahdostaan riippuvainen eikä meidän. ja meidän on nurkumatta ja kapinoimatta alistuttava Hänen tahtoonsa. Tämä menetys on meidän uhrimme isänmaan vapaudelle ja se on sitä arvokkaampi, kuta ylevämmin me surumme kannamme. Jumalalta me saamme voimaa siihen, turvatkaamme siis Hänen johdatukseensa. Ei hän koskaan pane kannettavaksemme taakkaa, joka on meille liian raskas.
Meidän on nyt vain odotettava tietoa, onko Erkin maallinen maja saatu pois taistelukentältä. Kun paikka on niinkin tarkasti tiedossa, niin on todennäköistä, että se löydetään piankin. Sama ikävä kohtalo on monen muun pojan osaksi tullut. Niin jäi Sverre Roschierkin vihollisen puolelle, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä, samoin kävi toisen Hukanantin veljeksistä. Sota on julma ja raaka, vieläpä näissäkin seikoissa. Siltä on vaikea odottaa pieteettiä. Ehkäpä nyt asia sentään selviää, kun siitä on virallisesti oikein otettu kiinni.
Jumala antakoon Sinulle, rakas Äiti voimaa ja tukea raskaassa surussasi. Muista aina, että kaikki kohtalomme ovat Hänen käsissään. Sinä olet minulle nyt entistäkin rakkaampi, sillä minä  haluan korvata Sinulle Erkinkin rakkauden. Odotan hartaasti koska taas pääsemme kotiin ja sitten taas teen kaikkeni ollakseni Sinun tukenasi ja turvanasi. Jumala Sinua siunatkoon!
Sinun pitää nyt heti mennä lääkäriin, Äiti, ja pyytää hoitoa ja lääkkeitä, jotka lepuuttavat rasittuneita hermojasi, sekä lopettaa kokonaan sekainen puhe, ettet Sinä välittäisi itsestäsi mitään. Sinun pitää se tehdä, sillä me, Aino ja minä rakastamme Sinua, maailman kultaisinta äitiä, emmekä tahdo nähdä Sinun kärsivän emmekä menettää Sinua. Teethän sen Äiti-armas, meidän vuoksemme?
Jumalan haltuun, Äiti. Hän sinua siunatkoon ja varjelkoon ja antakoon Sinulle voimia ja rohkeutta.

Rakkaudella Väinö-poikasi

 

Kaatuneiden lähiomaiset saivat Mannerheimin allekirjoittaman suruadressin.
Kaatuneiden lähiomaiset saivat Mannerheimin allekirjoittaman suruadressin.