Ukki ja Hely kotiportailla kevättalvella 1958
Ukki ja Hely kotiportailla kevättalvella 1958

Aleksander Antinpoika Väisänen  (13.12.1882 – 20.12.1958), jota Lare ja minä kutsuimme Ukiksi, kuoli 50 vuotta sitten Helsingissä. Hän syntyi Suomen Suuriruhtinaanmaahan keisari Aleksanteri III aikaan (siitä varmaan nimikin?!). Hänen syntymästäänkin on joulukuussa kulunut 126 vuotta. Hän siis syntyi ennen aikaa, ”kun isä lampun osti”! Ja hän kuoli vähän ennen, kuin meille tuli kotiin ensimmäinen televisio!

Hän eli nuoruusvuotensa Iisalmen maalaiskunnassa aikana, jolloin rautatietä vasta rakennettiin Kuopiosta Iisalmeen. Rata kulki Taipaleessa aivan kotitalon vierestä. Hänen isänsä Antti oli suutari ja pojastakin tuli suutari. Sitä ammattia hän lähti harjoittamaan Pietariin joskus 1900-luvun alkupuolella. Pietari oli siihen aikaan Helsingin jälkeen toiseksi suurin suomalaiskaupunki! Tyttären syntyminen, avioituminen, oma suutarinverstas, Venäjän vallankumous, vankileiriaika Tulassa ”vallankumouksen vihollisena tai muuten vaan kapitalistina” ja vapautuminen olivat seuraavat merkittävät tapahtumat ennen pääsyä perheen kanssa Suomeen 1924. Seurasi elämä kenkäkauppiaana ensin Iisalmessa ja sitten Kajaanissa. Eläkkeelle hän jäi 1955 ja muutti vaimonsa kanssa Helsinkiin. Asuimme yhdessä osoitteessa Oulunkyläntie 16/Askolantie 17 Käpylässä, tai tarkemmin, Koskelan kaupunginosassa.

Minä huomaan olleeni ”ploki”kirjoittaja jo ennen kuin sanaa edes tunnettiin! Minulla on vanha albumi, jossa isäni ja äitini kirjalliset ja kuvalliset muistelot esikoisestaan alkavat vuodesta 1943. Siihen albumiin minä olen kirjoittanut omat vuotuiset muisteloni muutaman nuoruusvuoteni ajalta.

Ukin kuolinvuoden syksy on siinä muistelossa saanut oman sivunsa.

Tekstissä käytetyt nimikkeet ovat siinä muodossa kuin mitä minä heistä käytin. Siltä varalta, että nimikkeet ovat hämärtyneet 50 vuodessa, selitän ne tässä uudelleen:

  • Ukki: Aleksander Väisänen, äitini isä
  • Mummi: Anna Katri Väisänen, edellisen vaimo, äitini äiti,
  • Isä: Väinö J. Tervaskari,
  • Äiti: Saini Tervaskari, edellisen vaimo,
  • Fammu: (Farmor) Hilja Tervaskari, isäni äiti,
  • Aino-täti: Aino Perri-Kaksonen, isäni sisko,
  • Yrjö-setä: Yrjö Kaksonen, edellisen mies, ei kuitenkaan serkkujemme isä.
  • Lauri: Lare, armas veljeni!

Alla olevaa tekstiä kirjoittaessani olin siis vain 15-vuotias, joten armahtakaa omituiset lauserakenteet! Teksti on käsin kirjoitettu musteella suoraan albumiin, joten virheiden korjaaminen ei ollut kovin helppoa.

Kalle Tervaskari
Kirjoitettu 28.1.1959:

Lokakuun puolessavälissä 1958 isä ja äiti lähtivät yli kuukauden kestävälle matkalleen USA:han. Heidän vielä siellä ollessaan sairastui ukki. Marraskuun 21 päivän aamuna kello 3 heräsi mummi siihen, että ukki yritti nousta sängystään siinä onnistumatta. Mummi riensi auttamaan ja sai hänet autetuksi ylös. Ukki oli puhunut jotakin, josta puheesta oli kuitenkin vaikea saada selvää. Mummi lähti taluttamaan häntä ovelle päin. Oven luona ukki oli kaatunut aivan yhtäkkiä lattialle. Mummi ei jaksanut nostaa häntä ylös, joten hän rupesi vetämään ukkia pitkin lattiaa sänkyä kohti. Sen luo päästyään hän vain vaivoin sai ukin nostettua sänkyyn. Siihen hän jäikin makaamaan lopun yötä.

Aamulla kutsuttiin lääkäri, joka arveli ukilla olleen joko verisuonen repeämä aivoissa, tai aivotulppa. Arvellen edellistä vaihtoehtoa todennäköisemmäksi, lääkäri määräsi ukille jääpussin pään päälle, koska se silloin supistaa verisuonien kokoa. Jo silloin ukki oli alkanut puhua sekavia. Joskus puhe oli aivan selkeää, mutta seuraavassa hetkessä taas aivan sekavaa. Seuraavana päivänä kutsuttiin toinen lääkäri, joka määräsi ukin heti vietäväksi sairaalaan. Hänet vietiinkin heti Kivelän sairaalaan. Siellä hän oli ensin pari viikkoa eräässä sairaalan uusissa rakennuksissa, mutta myöhemmin siirrettiin erääseen vanhoista rakennuksista, joka oli toisella puolella sairaala-aluetta kuin uudet. Kävin katsomassa ukkia, kun hän oli vielä uudella puolella sairaalaa. Mummi kävi katsomassa ukkia joka päivä. Viimeisen kerran näin ukin elossa hänen 76-vuotispäivänään 13.12.1958. Menimme isän kanssa katsomaan häntä. Kaikesta päätellen ei ukki ymmärtänyt mitään koko meidän käynnistämme. Kun sitten olimme lähdössä, niin sairaalan käytävässä isä kysäisi minulta, että olisikohan silmälasit pitänyt ottaa pois (päästä). Minä käännyin takaisin kysyäkseni sitä häneltä (ukilta). Kun tulin siihen huoneeseen, jossa ukki oli, tapasin hänet istumassa sängyn laidalla. Kehotuksistani huolimatta hän ei ruvennut makuulle. Kun sitten kysyin, otanko lasit pois, hän vastasi: ”Antaa olla”. Koska kaikki tuntui olevan kunnossa, lähdin pois. Ovella vielä käännyin katsomaan häntä, ennen kuin astuin ulos. Sen jälkeen en nähnyt häntä enää elävänä.

Perjantaina joulukuun 19. päivänä mummi kävi katsomassa ukkia. Mummi mainitsi jälkeenpäin, että ukin silmät olivat sinä iltana niin ihmeen kirkkaat.

Seuraavana aamuna varhain yritettiin Kivelästä soittaa meille. Mutta koska meidän puhelimemme oli alakerrassa ja me kaikki nukuimme yläkerrassa, ei kukaan kuullut soittoa. Silloin he (sairaalassa) soittivat Käpylän poliisilaitokselle, josta soitettiin meidän lähimmälle naapurillemme (Pajunen). Sieltä naapurin poika tuli kolkuttelemaan ovia, kunnes heräsimme. Poika sanoi, että meidän olisi soitettava Kivelään. Isä tekikin niin. Sieltä ilmoitettiin, että ukki kuoli samana aamuna klo 6.50. Tämä tapahtui siis lauantaina joulukuun 20. päivänä 1958. Me lähdimme koko perhe kohta tämän kuultuamme Kivelän ruumishuoneelle katsomaan ukin ruumista. Muistelen, että silloin oli kova räntäsade.

Ruumiinsiunaus pidettiin (Hietaniemen) Krematoriokappelissa sunnuntaina 28.12.1958 klo 14 alkaen. (Siunauksen toimitti Käpylän seurakunnan kirkkoherra Urho Siro). Uurna, jossa ukin tuhka on, haudattiin Uurnalehtoon 4.1.1959. Hautauksessa olivat läsnä: Mummi, äiti, isä, Fammu, Aino-täti, Yrjö-setä, Lauri ja minä.

Kuolintodistuksessa oli ukin kuolinsyyksi merkitty sepelvaltimon tukkeuma. Lisäksi siihen on merkitty: Veritulppa aivoissa ja vatsahaava. Ukin vatsavaivat eivät siis johtuneetkaan hapoista, vaan vatsahaavasta.