Santahamina seura ry - 27.7.2004

Kuva vuodelta 1947/8. Erik Hautamäen albumi.

Kuva vuodelta 1947/8. Erik Hautamäen albumi.

Santakuopan reunalla Papinlahdessa, aivan lentolaivueen komentajan asunnon vieressä ja ilmailutelakan kohdalla oli hirsinen harmaa koulurakennus. Siinä aloitin koulunkäyntini vuonna 1928, joskin jo sitä ennen olin käynyt samaisessa rakennuksessa leikkikoulua. Leikkikoulun opettajana toimi Sirkka Nikulainen, joka proomulta oli minut pelastanut hukkumiselta. Hänen apunaan oli leikillisissä touhuissamme Vera Stenholm, isona tyttönä. Rakennus oli hiukan ahdas ja siksi olimme paljon ulkona ja sisällä olo oli jonkinlaista vuorottelua.

Kansakoulun alaluokkien opettajana toimi Aune Öljymäki, joka rakastettavalla hellyydellä johdatteli meitä opintielle. Parempia opettajia ei lapsi olisi voinut saada ja siksi kouluaika ja vanha harmaa koulutalo on jäänyt miellyttävänä muistikuvana mieleeni niin kuin jäi kaikille muillekin meidän koulun oppilaille.

Toisaalta tämä ajanjakso oli ehkä liiankin tasaista. Missä oli se ilkikurinen ja kepposia täynnä oleva poikalapsi, joka myöhempinä vuosina oli opettajien mieliharmi ja laiska ottamaan opettajien tarjoamia tiedon murusia vastaan. Olen yrittänyt kaivaa muistilokeroitani, mutta turhaan; mieleeni ei ole jäänyt muuta kuin näkymä luokkahuoneesta johon kuului vieritse kulkeva vähäliikenteinen mukulakivinen tie ja luokan sievät tytöt ja se kuinka o-kirjaimen kohdalla opin lukemaan tavaamatta. Kun uusi koulurakennus valmistui vuonna 1930 muutimme siihen ja vanhaan rakennukseen sijoittui lentokonetehtaan ruokala, joka toimi siinä siihen asti kunnes tehdas muutti 1937 Tampereelle. Sen jälkeen se ylennettiin kantahenkilökunnalle asuntokäyttöön.

Uuteen kouluun

Alaluokat kansakoulussa oli käyty hirsisten seinien suojissa ja oli aika siirtyä yläluokille. Muutos oli tavallista suurempi, koska luokanvaihdon lisäksi tapahtui muutto uuteen kouluun. Olimme siellä ensimmäisiä oppilaita. Rakennus oli meistä lapsista pelottavan mahtava valkoisiksi rapattuine kiviseinineen. Erityisen pelottavaa oli myös se että siirryimme Aune Öljymäen hoivista uuden opettajan Hilja Taimen ohjattaviksi. Vanhassa koulussa olimme kaikki samassa luokassa, niin alakuin yläluokkalaisetkin. Nyt meidät erotettiin toisistamme paljeovin, mutta edelleen olimme kaikki 3-6 luokkalaiset olimme samassa luokassa.

Koulu vihittiin käyttöön syksyllä 1930. Lattiat kiilsivät uudesta maalista ja avara luokkahuone kaikui meidän kimittävästä äänistämme. Enpä silloin osannut arvata, että kahdeksan vuotta myöhemmin olisin taas samaisessa luokassa, mutta lattiatäytteitä uusimassa ja lattialautoja kiristämässä.

Hilja Taimea, sittemmin nimi muuttui Tervaskariksi, on kuvattu tomeran ankaraksi opettajaksi, jonka silmätikuksi ei kukaan halunnut joutua. Minä sitäkin vähemmän, kun Taimi-Tervaskarin perhe kävi meillä usein kyläilemässä ja Bismarckiapelaamassa ja me taas vastavuoroisesti heillä.

Koulumuistot kansakouluajoilta ovat hyvin hataria. Olin syrjäänvetäytyvä ja arka luonteeltani. Tappeluita yritin parhaan kykyni mukaan välttää. Pakoonjuoksu oli tapani suhtautua kaikkiin välienselvittelyihin, kuten olin jo kotona tottunut tekemään.