Väinö J. Tervaskari: Lapsuuteni Oulua, VIII

Näin joulun alla isäni muistelo yhdestä joulusta noin 85 vuoden takaa. Siihen aikaan ilmeisesti oli jo joulupukkeja mutta se nykyajan iloinen, punanuttuinen ja savupiipun kautta yöllä sisään tuleva pukki on kyllä Coca-Colan pukki 1930-luvulta.

Piaksusaappaat

piaksu.jpgKu ihminen sattuu syntymään tähän maalimaan herrasväen kakaraksi niin siitä saattaa olla seurauksena monta semmoista nikaraa, ettei niitä etukäteen tiedäkään - vaikka eipä sitä syntyessään taida paljo mitään muutakaan tietää.
Niinkuin nyt semmoinenkin juttu, että miten sitä pitää pukeutua, kun kerran herskapin kakaroita ollaan. Ei siinä kyllä nykyaikana näy suurtakaan eroa olevan - samanlaisissa farkuissa ne näkyvät ryätöstävän kaikki kakarat, vieläpä tytönkläpit siinä kuin pojatkin. Mutta ennen vanhaan se oli eri juttu.
Jos lähetään sieltä ylhäältä päin, niin kesällä lakki piti olla jonkunlainen merimieslakki taikka sitten muu, vaikka viheriä hattu jossa oli pulun sulka koristeena. Talvella kyllä kelpasi naapukka. Ja sitten muka merimiespuku, jossa oli mieskaulus, ja polvihousut ja niissä pari nappia lahkeensuussa ulkopuolella. Ja sitten olivat vielä mustat tai raanulliset sukat ja nyörikengät. Kalossitkin piti olla ainakin rospuuton aikaan. Niiden nyörikenkien kantoihin ruuvattiin kantaraudat että olisi saanut luistimet jalkaan kun paanalle mentiin, ja niillä samoilla kengillä hiihdettiinkin, vaikka ei ne nyörikengät tahtonut millään pysyä mäystimissä, ei vaikka ne olisi ollut semmoiset pottunokkakengät niinkuin ne yleensä siihen aikaan oli.
Oikein pisti vihaksi, kun niin sanotuilla ”alemman" kansan pojilla oli pieksusaappaat taikka paulakengät, joissa molemmissa oli kiverät nokat niin, että ne pysyivät paremmin mäystimissä. Eikä siinä auttanut, vaikka kuinka märisi isälle ja äidille, että pieksusaappaat pitää saada, kun kaikilla muillakin pojilla on, eli sitten paulakengät.
Vaan Taivaanisäköhän se lie kuullut mun märinäni, kun tähänkin asiaan viimein apu löytyi. Vapaasalot tulivat meille kerran kylään ja Vapaasalon sedällä ja Sakellakin oli pieksusaappaat ja herskapiahan nekin oli. Minä katon katteellisena koko illan niitä Saken pieksusaappaita ja kun Vapaasalot sitten lähti kotiin, niin minä huomautin vaatimattomasti isälle, että olipahan Sakellakin pieksusaappaat.
No, olkaapa vaiti. Joulu alako lähestyä ja päivät oli niin lyhyviä ja harmaita kuin siihen aikaan vuodesta aina oli. Ja sitten isä yhtenä päivänä sano mulle että menepä nyt Kaikkosen suutarille, joulupukki on luvannut nakata sulle pieksusaappaat.
Kahta käskyä ei tarvittu. Minä hilipasin Kaikkosen suutarille, joka asu vaan ristin päässä meiltä, ja vissiinkin isä oli sille puhunut koskapa Kaikkosen suutari tiesi jo asian. Suutari istu semmoisella rummulla, niinkuin kaikki suutarit istuvat. Se oli oikein lihava mies, sen mahakin roikkui siinä istuessa haarain välistä melkein lattiaan asti. Se pani lattialle siihen rumpunsa viereen valakoista paperia ja käski mun panna jalkani sen paperin päälle. Sitten se otti lyijykynän ja piirsi paperille mun jalkani kuvan. Ja sano että selvä on.
Minä hilipasin takasin kotiin ja mieli oli korkealla ja minä hymyilinkin kuin hännätön hevonen. Ei tahtonut seuraavina päivinä mikään muu mieleen tulla kuin ne pieksusaappaat, jotka joulupukki – enhän minä siihen enää kyllä uskonut - oli luvannut jouluaattona nakata. Ja nakkasihan se.
Ku ensin oli syöty lipeäkalaa ja riisiryynipuuroa ja tiernapojat oli käynyt ja laulanut niin sitten alako se pakettien nakkelu ovenraosta. Oikein ylhäältä lensi iso paketti, joka haisi nokkaan niinkuin semmoinen saapasnahka haisee. Ja siinä ne pieksusaappaat oli. Ne oli tietenkin heti pantava jalkaan, ja ne jalassa minä sitten herrastelin koko illan ja olin mahtavaa miestä. Tuntu ihan, kuin olisin ollut joku ison talon isäntä.
Ja kun sitten piti mennä nukkumaan, niin tiedettäkö mitä minä tein? Joo, minä otin ne pieksusaappaat viereen sänkyyn.