Väinö J. Tervaskari: Lapsuuteni Oulua V

Oulun kasarmilla ja Raatisa ja manniisisa oli silloin ensimmäisem maalimansovan aikana venäläistä sotaväkiä vissiin meleko palijo, sillä niitä näki melekeen aina kaupungillaki. Varsinki upseerit tuntu niin hirviän fiineiltä ku ne liikuskeli kavullla hianojen rouviesa kansa. Niistä lähti niin kova hajuveen tuaksuki, että se ylti ristim päähän vastatuuleenki.

 

Me asumma silloin Lehemikankaalla Kirkkokavun ja Nummikavun kulumaasa, ja akkunasta saatto katella ku ne marssi kasarmilta Nuattasaareen harijotuksiin. Ne laulo marssiessaam monellaisija lauluja - Rossija Rossija, Jemmaa jemmaa joo joo joo ja sitte yhtä, johon oululaisep pojat oli värkänny suamalaiset sanatki:

lähtään käymään Vesalasa

ossuuskaupan sikalasa

kattoon piänijä porsaita, hiu!

Ja sitte tuli se maaiskuuv vallankummous. Meikäläinem pikkupoika ei tiätenkään ollu oikeem perillä kaikesta mitä maalimasa tapahtu. Keisariki oli meleko hämärä käsite, vaikka sej ja keisarinnan kuvija näki siälä täälä. Kolomannen apteekin ovem päällä siinä Kirkkokavuj ja Sepänkavun kulumasa oli iso kaksoskotkan kuva, ja vallankummouksen tapahuttua kaks ryssän solttua tuli ja kisko köysillä sen siittä alas. Sen historijallisen tappauksen tojistajaksi minäki sattuij joutumaan. Me olimma nimittäin isän kansa menosa kauppatorille - sille vanahalle, oikijalle kauppatorille, jonka paikalla sitte oli linija-autoasema - ja siinä sivu kulukeisa tämäki vallankummouksellinen teko nähtiin. Jotaki minä käsitin keisarilIe tapahtunneen ku koko kaupunki kohisi, kotkankuva revittiin alas ja torille kerräänty ihimisijä ja solttuja. Sitä viätettiiv vallankummpusjuhulaa. Oli lippuja ja nauhoja. Taisi olla torvisoittokuntaki. Ku me isän kansa tulimma sinne niin ehäm minä pikkunen miehenalaku mittääm muuta nähäny ku isojen ihimistem palttoonhelemoja. Siksi isä vei minut Keskikoulun kartanolle, josa me kiipesimmä korkijaa lumikinosta myäten koulul lankkuaijalle. Siittä minäki näjin koko touhun. Torilla oli jonkulainen koroke, jolle nousi vuarom perrään joku sivviilimiäs ja joku solttu puhumaan ihimisille. Huutaa ne sai lujasti, ei siihen aikaan ollu minkäällaisija kovaäänisijä. Ja sitte väkijoukko hurras. Soltut nosti kivväärisä kohti taivasta ja pammautti yhteislaukauksen. Siittä lähti semmoner räiskäys, että minä säikähij ja ja putosin siltä aijalta takaperin lumihankeen. Onneksi puttous ei ollut korkija, niin ettem minä loukannu ittiäni.

Semmonen ne oli maaliskuuv vallankummous Oulusa pikkupojan näkökulumasta katottuna.

Niiihir ryssiin suhtauvuttiin vähä viaroksuen, jopa niitä vähä pellättiinki ku ne oli niin ouvon näkösijä, likasija ja partasija. Oiskohan se johtunu siittä perinteisestä ryssävvihasta, josta meitä suamalaisija viäläki syytetään? Mutta ku oli sota-aika ja rupes ruakatilannekki olleev vähä tiukka, niin uskallettin niitä lähestyä. Niiltä saatiin ostaa sokerija ja leipää ku korttiannokset ei piisannu. Sokeripalat oli tulitikkulooran kokosija. Soltup piti niitä housuntaskusa ja siksi ne oli liasta harmaita. Ei niitä saattanu semmosennaan käyttää vaan ne lijotettiin veesä. Veen pinnalta kuarittiin sitte pois siihen noussu kanahka ja sokerivesi kaajettiin toiseen astijaan varovasti niin, ettei pohojalle painunu sakka päässy mukkaan. Ja sitte sillä sokeriveellä makkeutettiin kaffe, joka tiätenki oli korviketta, voikukaj juurista ja sikkuurista keitettyä.

Leipääki ryssän soltuilta ostettiin, pielai liepuskaa ja tsornai liepuskaa. Pielai liepuska oli vaalijaa ja tsornai liepuska tummaa ruisleipää.

Molemmat oli oikeen hyvijä leipijä, mutta ei niitä niiv vain passannu syyvä. Me ostimma niitä leipijä manniisir ryssiltä. Leivät tuatiin manniisiin kasarmilta. Ne oli lavottu rekkeen palijaaltaan niinku koivuhalot, ja toppahousuner ryssä istu niijen päälle suittet käjesä. Ei, leivistä leikattin nuukasti irti kuaret ja vain sisus syätiin.

Me muutimma Lehemikankaalta Kiven talloon, joka oli iham manniisija vastapäätä Torikavulla, ja siinä meillä oli hyvä tilaisuus katella ryssänsolyyujen meininkejä.  Vallankummous oli tulosa, ja kuri höltyny. Manniisin soltukki eli ku siat pellosa. Portaakki oli niin paksusa lumesa, että soltut laski niitä myäten kelekalla mäkijä. Lumikmnokset oli korkijat ja niisä oli tihiäsä ruskeita reikijä ku ne ryssät ei viittiny ees huusin asti mennä.